Metrolla menneisyyteen 2

Kävin tänään Otaniemessä jo kolmantena päivänä peräkkäin. Kenties palaan vielä maanantaihin ja jatkan kertomustani, vaikka se ehti muuttua aika jännittäväksi – kirjoittajan kannalta, tuskin sinun. En ole kokenut retkilläni avointa liikutusta, mutta merkitykset, joita olen ehtinyt hyljeksiä, käyvät silti pakahduttaviksi, ne tukkivat kanavani vyöryllään, jolloin estot ja pelot heräävät ja työ seisahtaa. Kun palaan herkän nuoruuteni herkistäviin maisemiin, muistojen ja välittömien kilpapommitus ylittää kaikki rekisteröintitaitoni. Kirjoittamisen väärtiltä tuntuvaa on liikaa, ja mitä ikinä keksinkin todeta, lauseitteni väliin puhkeaa kysymyksiä. Olisi kenties ollut intensiivisyyden kannalta tarkoituksenmukaisinta pitää ne kaikki omana tietonani, jättää mahdolliset kirjalliset huomiot kryptisiksi merkinnöiksi helakanpunaiseen muistikirjaan.

Miten toisin maailmani mielekkyys muodostui kuin edellytin. Miten yritinkään filosofoida itseni toiseksi. En yritä vaikuttaa poikkeusyksilöltä, yritän vain löytää mukavan asennon. Kun yritän ilmaista sen, mikä vaivalloisissa älyllistyksissäni ja komplekseissani ei ole vaivalloista ja vaivaannuttavaa, jäljelle jää lähinnä pirstaleisia huomioita. Muistojen ja uusien havaintojen ristivalotuksessa pirstaleista uhkaa – toden totta – muodostua jatkuvia, muuttuvia, omalakisia ja -kohtaisia kuvioita.

Minun on vihdoinkin inhimillistettävä Otaniemi-narratiivini – sen sijaan, että asettaisin käännekohdan eli ihmiseksi tulemiseni siihen pisteeseen, jossa joitain vuosia Teekkarikylästä lähdön jälkeen pääsin osittain irti läheisyyteen, seksiin ja vastakkaiseen sukupuoleen liittyvistä peloistani ja aloin julkaista tekstifragmenttejani verkkopäiväkirjassa. En tiennyt, miten ilmaisisin itseäni, en tiennyt, miten olla aikuinen (tiedänkö vieläkään), mutta täytyin siitä, mikä oli. Molemmat vanhempani olivat yhä elossa. Saavuin Otaniemeen 19-vuotiaana märkäkorvaylioppilaana (ensikosketukseeni paikkaan ja sen henkeen tapahtui jo aiemmin; tästä myöhemmin) ja lähdin pois 25-vuotiaana, melko pian isäni kuoleman jälkeen.