Kello on siirtynyt haudan suulta

Tänä pääsiäisenä saamme juhlia kirkollisen ja maallisen kalenterin harvinaista samanvaiheisuutta ja sopusointua.

Vierähtäisipä kivi sydämeltäni.

Epäperäisyydestä

Kulkuvitsit, luokkakantaisuudet ja muoti-ilmaisut eivät ole koskaan tahtoneet tarttua minuun, eikä oikeastaan ammattikielikään. Etsin oikeaa ilmaisua aina jostain muusta, subjektiivisemmasta ja sekavammasta hakuavaruudesta, jossa ajaudun helposti umpikujiin. Olen tässä mielessä neuroepäprosaisti.

En ole varma, tarvitseeko minusta (epä)kirjoittajana tietää juuri muuta.

Latteus ja selviö

En suostu ottamaan mallia. Siksi olen epäonnistunut mittavissa ja mitattavissa asioissa, ja siksi olen ehkä onnistunut pienissä. Olen tässä aikani ja kasvuympäristöni tuote, enkä ole muuta kuvitellutkaan.

Mitään isoa ei kannata tehdä omin päin. 

Kun menetin uskoni jäljentämiseen, en saanut tilalle jäljittelyn halua. Sitä ei ollut. Sitä ei ollut rohkaistu. Sille oli naurettu.

Mutta pääomani ei ollut omani.

Tempus

Vaikka olen koettanut perehtyä poetiikkoihin ja sanankäyttöön, en ymmärrä kertomisesta paljoakaan. Sen saatan kuitenkin havaita, että yksikön kolmannen persoonan imperfektin viljelyssä on jotain rauhoittavaa.

Imperfektihän on oikeastaan väärä termi, vaikka onkin vakiintunut. Preteriti olisi osuvampi, mutta sekin vihjaa vähän toisenlaiseen tempusjärjestelmään. Oli miten oli, kyseessä on ”simple past”, joka yhdistää meitä pohjoiseurooppalaisia. Menneisyyden yksinkertaisuus, se mikä ilmeni ja meni.

4*3*2*1+2000

 

Hapan maa, happamat juuret

Aivan kuin olisi olemassa luterilais-individualistista hermetisismiä, jonka mystisen ytimen voisi kiteyttää seuraavasti: ”Kristus kärsi minun puolestani, jotta kenenkään muun ei tarvitsisi.”

(”Hermetisismiä”,  siis hermeettisesti suljettua ja itseriittoista, ei mihinkään ns. hermetistiseen traditioon perustuvaa.)

Miksi aforistiikka houkuttaa ja tympii

Toisen puolesta ajateltu on astetta haaleampi. 

Kaikesta huolimatta entropia hallitsee kaikkea.

Entropia hallitsee kaikkea kaikesta huolimatta.

Tarkentamisen hinta on taustan suurempi sumeus.

Elähtäneen romantikon mietteitä

Oikeastaan tahtoisin tutkia luontoa. Ihmisluonto kelpaa paremman puutteessa.

Sivumennen sanoen tai ohimennen katsoen näen kielen villinä ihmis-luontona.

Synnyin Kekkosen Suomeen ja perin sen provinssi-idealismin. Olen kovin hitaasti ja vastahakoisesti huomaamassa, että sellainen luova työ, joka palkitsee sinnikkään tekijänsä ystävillä ja lemmelläkin, ei välttämättä integroikaan yhteiskuntaan.

Jossainolosta

Paikat vaikuttavat minuun voimakkaasti. Kenties minun on kirjoitettava niistä, todellisista tai kuvitteellisista, ihmisistä niiden ilmiöinä. Mutta meriittini matkailijana ovat onnettomat, paikan voima on pitänyt minut paikoillani. Levottomuuteni alkaa purkautua paljon myöhäisemmässä ikävaiheessa kuin ihmisillä yleensä (käytännössä äitini kuoleman jälkeen, minkä myöntäminen ei enää ole ollenkaan niin kiusallista kuin olisin aiemmin kuvitellut sen olevan).

Entäpä sitten

Kaikki on ohi. Kaikki muistuttavat toisiaan. Kaikki muistuttavat toisiaan siitä, miten on. Kaikki muistuttavat toisiaan siitä, miten oli. Kaikki muistuttavat toisiaan siitä, miten olisi voinut olla.

[Jostain tämäkin tumma fragmentti voisi olla.]